Minne menet, 100-vuotias itsenäinen Suomi?

Minne menet, 100-vuotias itsenäinen Suomi?
Tekijä / tekijät Juha Ahvio
Tuotenumero 8038
Kustantaja Kuva ja Sana
Äänitteen kesto 61 min
Paikka Pori
Päivämäärä 02.12.2017

Suomen 100-vuotisitsenäisyyspäivän aattohetkinä 2.12.2017 pidetyssä herättävässä puheessa teol. tri Juha Ahvio tarkastelee Suomen tämänhetkistä tilaa sekä hengellisen että maallisen regimentin kannalta. Puhuja kannustaa kristittyjä aktiiviseen toimintaan ja perustelee, miksi konservatiivisen kristityn tulee haluta vaikuttaa molempien regimenttien alueilla.

Käy ilmi, että yhtä hyvin Apostolisen uskontunnustuksen kuin Lutherin katekismusten raamatullisen uskonopetuksen pohjalta meillä on velvollisuus vaikuttaa ja toimia. Erityisesti puhuja nostaa esiin tällä hetkellä koko yhteiskuntamme ja myös kirkollis-seurakunnalliset todellisuudet hapattavan gender-ideologisen aggression, joka on nyt tuoreiden esimerkkien todistamana ottanut valtaansa koko Ruotsin luterilaisen kirkon. Puhuja varoittaa, että täsmälleen sama gender-ideologinen hyökkäys tullaan täysimittaisesti kokemaan myös Suomen kirkossa. Puheen sanoma on yksiselitteinen: gender-ideologian eteneminen on pysäytettävä, sekä kirkossa että yhteiskunnassa. Muuten Suomi on tuhoon tuomittu.

Puheessa tarkastellaan sitä, missä tilassa on Suomen kansallisvaltiollinen itsenäisyys nyt, vuonna 2017, ja todetaan, että monessakin mielessä kansallisvaltiollisen itsenäisyytemme saavutukset ovat vaakalaudalla. Siksi tammikuussa 2018 käytävät presidentinvaalit ovat korostuneesti arvovaalit. Millaisia johtopäätöksiä tulee vetää siitä, että presidenttiehdokkaista vain yksi on selvästi konservatiivinen ja haluaa puolustaa suomalaista kansallisvaltiota? Kaiken kaikkiaan puhuja päätyy korostamaan, että nöyrän alistumisen ajan tulee olla ohi konservatiivisten kristittyjen osalta. Meillä on paitsi Jumalan asettama velvollisuus puolustaa hyviä luomisjärjestyksiä yhteiskunnassa myös kansalaisoikeutemme ja sananvapautemme, joita meidän tulee täysimittaisesti käyttää. Tämä äänite on ajankohtaisista ajankohtaisin. Hanki, kuuntele, sisäistä ja toimi nyt!

Tämä tuote on saatavilla myös MP3:na.

Takaisin

Muita tuotteita tekijältä: Juha Ahvio

Yhteensä 115 tuotetta. Näytetään 5 tuotetta per sivu.
« 1 2 3 4 5 »

Avoin sota Trumpia vastaan: Mitä USA:ssa nyt todella tapahtuu?

Juha Ahvio

Teol. tri Juha Ahvion ajankohtainen katsaus presidentti Donald Trumpin ensimmäiseen täyttyvään presidenttivuoteen ja sen saldoon vaalilupausten täyttämisen osalta.

Minne menet, 100-vuotias itsenäinen Suomi?

Juha Ahvio

Herättävä puheenvuoro konservatiivisille kristityille! Jumalan luomisjärjestys ja Apostolinen uskontunnustus velvoittavat meitä kristittyjä vaikuttamaan ja toimimaan yhteiskunnassa sekä hengellisen että maallisen regimentin alueella!

Iran, Saudi-Arabia ja Israel: Mitä Lähi-idässä nyt tapahtuu?

Juha Ahvio

Teol. tri Juha Ahvio esittää puheessaan muun muassa, miksi konservatiivinen kristitty on nimenomaan Israelin puolella Lähi-idän kriittisissä tilanteissa ja miksi Israelin tilanteiden seuraaminen on raamatullisesti tärkeää.

Vaarallinen vihreä valhe

Juha Ahvio

Vihreiden periaateohjelmasta on selkeästi nähtävissä, että Suomen vihreät näkevät itsensä ja missionsa, lähetystehtävänsä, täysin uskonnollisen luonteisena. Vihreät on mystistä ekomessianismia edustava uskonnollinen pelastusliike.

Suomi 100 vuotta: Suomen perustajaisien profeetallinen testamentti Suomen kansalle

Juha Ahvio

Suomi itsenäistyi vuosina 1917–1918 vahvan Jumala-uskon, kansallishengen ja isänmaallisuuden innoittamana. Kuuntele, mihin nämä velvoittavat meitä suomalaisia tänäänkin.

« 1 2 3 4 5 »

Muita tuotteita alueelta: CD:T / Suomi

Yhteensä 170 tuotetta. Näytetään 10 tuotetta per sivu.
« 1 2 3 4 5 »

Suomi 100 vuotta: Suomen perustajaisien profeetallinen testamentti Suomen kansalle

Juha Ahvio

Suomi itsenäistyi vuosina 1917–1918 vahvan Jumala-uskon, kansallishengen ja isänmaallisuuden innoittamana. Kuuntele, mihin nämä velvoittavat meitä suomalaisia tänäänkin.

Suomen tie takaisin Jumalan suosioon

Pasi Turunen

Pasi Turusen sanottava koskettaa, siunaa, rakentaa ja syventää rakkauttasi ihmeelliseen Jumalaamme. Kuuntele kaksi kokonaisuutta sisältävä äänite, joka rakentaa ja osoittaa tien huomiseen. KERHOÄÄNITE

Seitsemän valhetta, joilla vihollinen eksyttää Suomen kristikansaa

Petri Mäkilä

Kuuntele Patmoksen Radio Raamattukoulun opettajan Petri Mäkilän silmiä avaava opetus tähän syksyyn.

Onko Suomen Jumala Jumala Suomessa?

Leo Meller

Puhuja sai avauksen tekstiin profetiaristeilyllä 2016. Avaukseen liittyi kehotus seurata kansakuntamme vaiheita 6.12.2016–6.12.2017 välisenä aikana. Kuulet kummallisesta kehotussarjasta sijoittaa juhlavuoden ”laatikkoon” kaikki, mistä voidaan todeta, onko Suomen Jumala juhlavuotenamme myös Jumala Suomessa.

Antaako Jumala 100-vuotiaalle Suomelle lahjaksi hengellisen herätyksen?

Markku Vuorinen

Viimeiset voimakkaammat hengen tuulet puhalsivat ”Ylivainiolaisuuden” aikana -70-80-luvun taitteessa. Antaako Jumala 100-vuotiaalle Suomelle hartaasti pyydetyn lahjan, hengellisen herätyksen?

Terrorismi saapui Suomen Turkuun - missä oli Jumala?

Pasi Turunen

Turvapaikanhakijaksi soluttautuneen marokkolaisen ISIS-terroristin julma teko muutti Suomen pysyvästi. Yksi asia on terrori-iskujen jälkeen päivänselvää: Ei ole yhdentekevää, millaiseen Jumalaan ihmiset uskovat.

Mihin sotiemme sankarivainajien muisto velvoittaa meitä Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhla...

Juha Ahvio

Suomi ja suomalaiset eivät selviä ilman elävää sitoutumista raamatulliseen Kristus-uskoon. Tämä puhe on kansallinen ja hengellinen herätyshuuto!

Äitiyslaki eduskunnassa ja gender-ideologian eteneminen Suomessa – mistä todella on kysymys?

Juha Ahvio

Äitiyslaki etenee eduskunnan käsittelyssä. Laiksi päätyessään se muuttaisi täysin koko äitiyden käsitteen. Kuule miten lakihanke liittyy sukupuolen käsitteen uudelleenmuotoiluun?

Miksi kirkko edistää laittomuutta ja vallankumousta Suomessa?

Juha Ahvio

Vakava kannanotto Suomen evankelisluterilaisen kirkon nykytilanteesta. Kuuntele miten liberaaliteologia ja sen edustajat ajavat vallankumouksellisia pyrkimyksiä sekä kirkossa että yhteiskunnassa. Dramaattinen otsikko ei sisällä ylisanoja.

Nyt tapahtuu Suomessa sitä mitä en kuvitellut koskaan todistavani

Leo Meller

Toivorikas profeetallinen julistus Jumalan suurista ja hyvistä teoista niitten parhaaksi, jotka pakenevat lävistettyjen käsien suojaan! Puheen sanoma muodostaa yhden Leo Mellerin kaikkein erilaisimmista opetustapahtumista mitä koskaan voit kuulla.

« 1 2 3 4 5 »

 

 

Ostoskori

Korissa on 0 tuotetta  Yhteensä  0,00
Ostoskorisi on tyhjä