Gender-ideologia läpivalaisussa

Gender-ideologia läpivalaisussa
Tekijä / tekijät Juha Ahvio
Tuotenumero 8061
Kustantaja Kuva ja Sana
Äänitteen kesto 79 min
Paikka Studio24
Päivämäärä 12.03.2018

Gender-ideologialla tarkoitetaan aatetta, jonka mukaan sukupuoli on kokemusta ja tunnetta, ei biologiaa. Tämän ideologian mukaan sukupuoli, gender, on sosiaalinen rakennelma, joka ”tapahtuu” ja jota ”ilmaistaan”. Sukupuolia on siten monia erilaisia ja ne ovat ”liukuvia” ja ”vaihtelevia”. Tällä ideologialla on nyt erittäin vahva vaikutus läntisissä yhteiskunnissa, alkaen Yhdysvaltojen asevoimista ja päätyen Suomen koululaitokseen ja kaikkia koskevaan lainsäädäntöön ja Suomen väestötietojärjestelmien muuttamiseen.

Tällä äärimmäisen ajankohtaisella äänitteellä teol. tri Juha Ahvio osoittaa, miksi gender-ideologia, joka, merkillistä kylläkin, on sisäisesti itsensä kanssa täysin ristiriidassa oleva uskomusjärjestelmä, on nyt erittäin lyhyessä ajassa ja massiivisella voimalla päätynyt hallitsevaan ja kaikkialta esiin pursuavaan yhteiskunnalliseen asemaan. Gender-ideologiaa ajetaan ensinnäkin ”puolueettomasti” perustuslakiin ja ihmisoikeuksiin vedoten ja toisaalta yliopistolliseen tieteenharjoitukseen vedoten. Todellisuudessa tällainen perustuslakiin viittaaminen ja tieteeseen vetoaminen on kuitenkin täysin politisoitua, kuten puhuja konkreettisesti tällä äänitteellä perustelee.

Kuulet kattavan dokumentaation siitä, millä tavalla ja millä volyymillä niin sanottu iso raha ja kansainväliset suuryritykset – etenkin lääketeollisuuden ja teknologia-alan yritykset – ajavat koko voimallaan transgenderismiä yhteiskuntiemme joka alueelle. Osoittautuu, että gender-ideologian ja transgenderismin – joka on täysin keinotekoisesti luotu ilmiö – takana on täysimittainen transgenderteollisuus, joka ajaa samanaikaisesti paitsi HLBT-ja gender-ideologiaa myös avointen rajojen maahanmuuttoa ja muita globalistisia hankkeita. Miksi suuryritykset ajavat gender-ideologiaa ja mitä ne tällaisesta ajamisesta hyötyvät? Tähän kysymykseen kuulet inhorealistisen karmivan vastauksen tältä äänitteeltä.

Äänitteen sisältämää informaatiota et juuri muualta Suomessa kuule. Sinun täytyy olla selvillä siitä, millaisessa todellisuudessa me nyt elämme ja millaisia haasteita kohtaamme. Hanki tämä äänite. Hanki myös puhujan edellinen tätä aihepiiriä käsitelevä äänite Äitiyslaki eduskunnassa ja gender-ideologian eteneminen Suomessa – Mistä todella on kysymys? huhtikuulta 2017. Yhdessä nämä kaksi äänitettä antavat sinulle kattavan tietopaketin siitä, mistä gender-ideologia tulee, kuka sitä pyörittää ja mihin sillä tähdätään.      

Takaisin

Muita tuotteita tekijältä: Juha Ahvio

Yhteensä 225 tuotetta. Näytetään 5 tuotetta per sivu.
« 1 2 3 4 5 »

Salaperäisen suomalaisen voimahahmon taustat paljastuvat: Ministeri Aatos Erkon kansainväliset verko

Juha Ahvio

Tällä äänitteellä teol. tri Juha Ahvio selvittää, millaisten globalististen eliittitoimijoiden verkoston osatekijä Erkko oli ja millä tavalla Erkko näiden globalistien asiaa Suomessa ajoi.

Gender-ideologia läpivalaisussa

Juha Ahvio

Kattava dokumentaatio siitä, millä tavalla ja millä volyymillä niin sanottu iso raha ja kansainväliset suuryritykset ajavat transgenderismiä koko voimallaan yhteiskuntamme joka alueelle.

Avoin sota Trumpia vastaan: Mitä USA:ssa nyt todella tapahtuu?

Juha Ahvio

Teol. tri Juha Ahvion ajankohtainen katsaus presidentti Donald Trumpin ensimmäiseen täyttyvään presidenttivuoteen ja sen saldoon vaalilupausten täyttämisen osalta.

Avoin sota Trumpia vastaan: Mitä USA:ssa nyt todella tapahtuu?

Juha Ahvio

Teol. tri Juha Ahvion ajankohtainen katsaus presidentti Donald Trumpin ensimmäiseen täyttyvään presidenttivuoteen ja sen saldoon vaalilupausten täyttämisen osalta.

Minne menet, 100-vuotias itsenäinen Suomi?

Juha Ahvio

Herättävä puheenvuoro konservatiivisille kristityille! Jumalan luomisjärjestys ja Apostolinen uskontunnustus velvoittavat meitä kristittyjä vaikuttamaan ja toimimaan yhteiskunnassa sekä hengellisen että maallisen regimentin alueella!

« 1 2 3 4 5 »

Muita tuotteita alueelta: CD:T / Kristitty ja yhteiskunta

Yhteensä 1 tuote.

Salaperäisen suomalaisen voimahahmon taustat paljastuvat: Ministeri Aatos Erkon kansainväliset verko

Juha Ahvio

Tällä äänitteellä teol. tri Juha Ahvio selvittää, millaisten globalististen eliittitoimijoiden verkoston osatekijä Erkko oli ja millä tavalla Erkko näiden globalistien asiaa Suomessa ajoi.

 

 

Ostoskori

Korissa on 0 tuotetta  Yhteensä  0,00
Ostoskorisi on tyhjä