Kohti kirkkaampaa kruunua

Kohti kirkkaampaa kruunua
Tekijä / tekijät Riku Rinne
Tuotenumero 58502052
Kustantaja Kuva ja Sana
ISBN 978-951-585-205-2
Sivumäärä 279
Painovuosi 2009
Sidosasu kovakantinen

Talousneuvos KAUKO SALMELA perusti 1962 merkittävän huonekalualan yrityksen, joka on jo vuosikymmeniä tunnettu nimellä Kruunukaluste. Viipurista sodan aikana evakkoon lähteneen Kaukon perhe asui Kouvolan ja Lahden seuduilla. Kauko pääsi Lahdessa töihin maalausalan yritykseen, jossa hän sai pian vastuullisia tehtäviä. Sittemmin hän perusti oman maalausyrityksen Lahteen 1951. Kun Kauko siviilipalveluksensa aikana Pitkäniemen sairaalassa kävi Nokian helluntaiseurakunnassa, hänen huomionsa kiinnittyi kuorossa laulavaan tyttöön. Ensi näkemältä Kauko oli varma: tuossa on tuleva vaimoni. Kauko ja Anja vihittiinkin Nokialla 1955. 

 

Anja-vaimo sai idean perustaa tyylikalusteliikkeen ja Kauko innostui vaimonsa ajatuksesta. Pikkupojasta lähtien Kauko oli ihaillut kaikkea käsintehtyä ja kaunista. He aloittivat liiketoimintansa 1962 avaamalla Tampereelle huonekalumyymälän. Näistä pienten alkujen päivistä kehittyi pian 50-vuotias Kruunukaluste, jolla on myymälä monessa Suomen kaupungissa.

 

Lapsesta asti Kauko etsi Jumalaa ja oli vakuuttunut Jumalan olemassaolosta. Mutta hän halusi tuntea Jumalan henkilökohtaisesti. Lukiessaan Raamattua hän koki vahvasti Jeesuksen läsnäolon ja tuli uskoon 18-vuotiaana. Kauko toimi yksityiselämässään uskonsa mukaisesti ja omisti lähes kaiken liikenevän aikansa evankeliumin ja Jumalan valtakunnan eteenpäinviemiseksi Suomen helluntaiherätyksessä. Hän toimi lähes 40 vuotta mm. Nokian helluntaiseurakunnan hallituksen puheenjohtajana. 

 

Viime vuosien sairaudet tai Kruunukalusteen huonekaluhallin suurpalo 2006 eivät lannistaneet hyväntahtoisuudestaan ja elämänmyönteisestä optimismistaan tunnettua Kaukoa. Loppuun asti hän jaksoi esimerkillisesti luoda toivoa tulevaisuutta kohti. Kauko totesi vielä sairasvuoteeltaan vointiaan kyseleville: ”Kun mietin määränpäätäni, se on loistava. Olen koko ikäni puhunut Taivaan kodin ihanuudesta ja nyt saan olla matkalla sinne. Voiko parempaa ihminen toivoa? Olen matkalla kohti kirkkaampaa kruunua.”

 

Takaisin

Muita tuotteita tekijältä: Riku Rinne

Yhteensä 4 tuotetta.

Talon tarina

Riku Rinne

Etsintäkuulutetusta, ruokaansa varastavasta roskalaatikkoeläjästä lottomiljonääriksi. Kertomus Jumalan ihmeistä Heikki ja Riitta Talon elämässä. Lue tämä kaunis kirja ja salli Heikin ja Riitan rohkaista sinuakin uskomaan elämän mahdollisuuksiin.

KK - Äärirajoilla

Riku Rinne

Kari ”KK” Korhonen on entinen narkomaani ja huumekauppias. Vankilassa hän koki uskoontulon, joka mullisti hänen elämänsä. Siitä alkoi todellinen elämä - elämä äärirajoilla. Tarina tulee suoraan kohti ja puhuu sydämelle.

Extreme

Riku Rinne

Riku Rinteen levy, Extreme, on tiukka kokoelma hittejä kymmenen vuoden varrelta. Sanoitukset kulkevat elämän kivuissa ja tuskissa, kuitenkin selvästi osoittaen tien vapauteen ja elämään.

KK - Kuolemankauppias

Riku Rinne

SAANKO ESITELLÄ KK, KARI KORHONEN. Tampereelta Kuopioon 11-vuotiaana. Koulukiusattu erilaisen puhetyylinsä takia. Huumeita, pidätyksiä ja vankilatuomioita. Kuolemankauppias kauppasi itseään kuolemalle, mutta Kaikkiavaltiaan haavoitetut kädet toivat elämän.

Muita tuotteita alueelta: KIRJAT / Elämäkerrat / Henkilökuvat

Yhteensä 18 tuotetta. Näytetään 10 tuotetta per sivu.
« 1 2 »

Matkani muutokseen

Noora Nätkin

Kirja sisäisestä paranemisesta. Noora tarjoaa lukijalle oman elämänsä esimerkiksi sukupuoli-identiteetin ja seksuaalisuuden tervehtymisen matkasta.

Vain valo voittaa pimeyden

Sebastian Stakset

Tämä kirja ei ole sankaritarina. Se ei ole selviytymiskertomus. Tämä kertomus on ihme, jota ei järjen mukaan mitenkään olisi voinut tapahtua. Vain Jumalan käsittämätön rakkaus voi valaista sellaisen pimeyden, missä Sebastian eli.

Maksoi mitä maksoi

Ali Husnain, J. Chester

Ali syntyi vauraaseen shiiamuslimiperheeseen Pakistanissa. Alilla oli kaikkea – arvovaltaa, turvaa ja vaurautta, mutta hän jätti kaiken taakseen seuratakseen ainoaa tietämäänsä totuutta. Vavahduttava kertomus Alin elämää suuremmasta valinnasta seurata Jeesusta.

Luvatun maan Ariel

Ninarose Maoz

Ariel Livson on toiminut Toiviomatkojen oppaana Israelissa alusta alkaen eli 40 vuotta. Hän on tehnyt suomalaisille tutuksi Raamatun ja Pyhän maan historian omalla värikkäällä tyylillään. Hän on Israel-oppaista legenda jo eläessään.

Talon tarina

Riku Rinne

Etsintäkuulutetusta, ruokaansa varastavasta roskalaatikkoeläjästä lottomiljonääriksi. Kertomus Jumalan ihmeistä Heikki ja Riitta Talon elämässä. Lue tämä kaunis kirja ja salli Heikin ja Riitan rohkaista sinuakin uskomaan elämän mahdollisuuksiin.

Joni & Ken - Toisenlainen rakkaustarina

Ken & Joni Eareckson Tada (Larry Libby)

Neliraajahalvaus, krooninen kipu, syöpä ja depressio tekivät Ken ja Joni Eareckson Tadan rakkaudesta vain syvemmän heidän kolmikymmenvuotisen avioliittonsa aikana. Jumalan armo on tärkein aines täydelliseen rakkaustarinaan!

Poika joka parantui

Marian Nygård

Adrian ei ollut aivan tavallinen lapsi. Kun hän oli viiden kuukauden ikäinen, lääkärit totesivat, että hänen suolistonsa ei pysty käsittelemään kiinteää ruokaa. Alkoi vuosia kestävä kamppailu pojan elämän puolesta. Adrian oli kuitenkin esirukousten lapsi ja ihme tapahtui!

Täydellinen laukaus

Olavi Blomfjord, Linus Hugosson

Suomalaissyntyinen OLAVI BLOMFJORD kertoo kirjassaan joukkomurhasta, joka järkytti koko Ruotsia. Mitä ajattelee anteeksiannosta ja sovituksesta mies, joka pidätti joukkomurhaajan? Tärkeä dokumentti poliisin työstä ja uskon voimasta!

Kasvokkain Jeesuksen kanssa

Samaa Habib ja Bodie Thoene

Tämä kirja on todistus rohkeudesta, jollaista emme osaa edes kuvitella. Se piirtää kuvan vainotun seurakunnan arkitodellisuudesta Raamatun mailla.

Krister Lindberg - Sydämen samarialainen

Meiju Bonsdorff

Sosiaalineuvoksen arvonimen saanut Krister Lindberg on kokenut syrjäytyneiden auttamisen olevan Jumalalle sydämenasia. Tämä kirja vie seuraamaan jännitysnäytelmän tavoin etenevää kertomusta siitä, kuinka Jumalalle on kaikki mahdollista.

« 1 2 »

 

 

Ostoskori

Korissa on 0 tuotetta  Yhteensä  0,00
Ostoskorisi on tyhjä