Kaappaus

Kaappaus
Tekijä / tekijät Pekka Sartola
Tuotenumero 4754101
Kustantaja Päivä Oy
ISBN 978-952-475-410-1
Sivumäärä 364
Painovuosi 2010
Sidosasu Sidottu

Kun Itämerellä kaapattiin venäläisomistuksessa ollut rahtialus Arctic Sea, joka oli lähtenyt Pietarsaaresta, kaappaus ja sen jälkeiset tapahtumat saivat lähes koko maailman huomion osakseen. Oliko kyse vain laivan puutavaralastista, vai oliko lastiruuman kätköissä jotakin, mitä ei mistään hinnasta voitu päästää julkisuuteen?

Tapahtumat etenevät hurjaa vauhtia Keski- ja Lähi-idässä, Espanjassa ja Baltian maissa ja huipentuvat uskomattomaan loppunäytökseen Atlantilla. Kirjassa on kihelmöivää jännitystä, tietoa tiedustelun ja vakoilun salamyhkäisestä maailmasta ja myös ripaus romantiikkaa. Lukija jää väistämättä miettimään: olisiko kaikki sittenkin käynyt juuri näin?

Perustuu tositapahtumiin.

Takaisin

Muita tuotteita tekijältä: Pekka Sartola

Yhteensä 2 tuotetta.

S.O.S Pelastakaa sielumme!

Pekka Sartola

Hätähuuto hukkuvan ihmiskunnan puolesta! Pekka Sartolan 23. kirja ravistelee kristikuntaa heräämään järkyttävien tosiasioiden edessä. Kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö Hän uskoa maan päältä.

Myths and Facts

Pekka Sartola

Anyone who wants to form an opinion on the continuing disputes that prevail in the Middle East, particularly between Israel and the Palestinians, should read this book. Things are not always what they seem.

Muita tuotteita alueelta: KIRJAT / Israel ja juutalaisuus

Yhteensä 10 tuotetta.

Jumalan käsi kaiken yllä

Eero Ahonen

Eero Ahonen tutkii Liisi Jokirannan kanssa Juudan ja Israelin kuninkaiden vaiheita.

ISRAEL - Jumalan silmäterä, maailman silmätikku

Pasi Turunen

Koko olemassaolonsa ajan rauhaan pyrkinyt Israel on joutunut puolustamaan olemassaolonsa oikeutusta välillä taistelukentillä ja jatkuvia valheellisia syytöksiä vastaan. Mistä tässä kaikessa voi olla kyse?

Maalitauluna Israel

Tim LaHaye ja Ed Hindson

Israel on Raamatussa lukuisien lopunajan profetioiden keskiössä. Jeesuksen opetuksen perusteella voimme itse asiassa pitää Israelia erityisenä ennusmerkkinä siitä, että viimeiset päivät ovat ovella.

ISIS marssii Jerusalemiin

Chris Mitchell

Chris Mitchell toimii CBN News tv-yhtiön Lähi-idän toimiston päällikkönä Jerusalemissa. Kirjassaan hän paljastaa tapahtumia, jotka antavat ymmärtää, että Raamatun profetiat ovat todella täyttymässä omana aikanamme.

Shmitan salaisuus

Jonathan Cahn

Joka seitsemäs vuosi on shmita- eli sapattivuosi. Messiaaninen juutalainen Jonathan Cahn selvittää kirjassaan shmita-vuosien laskemisen vuoden 1967 kautta vuosiin 2015-2016. Kirja nostaa esiin riemuvuoden unohdetut salaisuudet. Lue, opi ja rohkaistu!

Tuhkasta syntyi herätys

James W. Goll

Poikkeuksellinen Israel-kirja, jossa avautuu tuore käsitys uuden liiton kristillisen seurakunnan ja Israelin kohtalonyhteydestä. Kirja on reportaasi, aikamatka, profeetallinen ilmestys, jännittävä - jokaisen Israelia rakastavan unelmakirja.

Myths and Facts

Pekka Sartola

Anyone who wants to form an opinion on the continuing disputes that prevail in the Middle East, particularly between Israel and the Palestinians, should read this book. Things are not always what they seem.

SOTA? Iran, Israel ja Raamatun profetiat

Mark Hitchcock

"Kokonaisuutena erinomainen osoitus siitä, miten Raamatun sanoma ja tämän päivän uutiset osuvat kohdalleen. Profeettojen vuosituhantiset sanomat avautuvat lukijan silmien eteen. Erinomainen lähdeteos."

Holokausti - Israelin kärsimyksen tie

Clive A. Lawton

Yli 10 miljoonaa ihmistä kuoli natsien holokaustissa. Tämä runsaasti valokuvilla varustettu kirja kertoo, kuinka se tapahtui.

Täytetty lupaus

Jørgen-Ulv Magnus

Juutalaisen Zev Garsonin koko elämä muuttuu, kun hän saa kutsun Palestiinaan - tiedossa on juutalaisvaltion syntyminen Lupauksen maaperälle milloin tahansa: suomenjuutalaista nuorukaista tarvitaan.

 

 

Ostoskori

Korissa on 0 tuotetta  Yhteensä  0,00
Ostoskorisi on tyhjä