Johdatus Raamatun syntyhistoriaan, osa 2

Johdatus Raamatun syntyhistoriaan, osa 2
Tekijä / tekijät Juha Ahvio
Tuotenumero 58503455
Kustantaja Kuva ja Sana
ISBN 978-951-585-345-5
Sivumäärä 382
Painos 2. painos
Painovuosi 2019
Sidosasu kovakantinen
Vanha ja Uusi testamentti on toinen osa kaksiosaisesta Johdatus Raamatun syntyhistoriaan -johdanto-oppiteoksesta.

 

Johdanto-opissa käsitellään Raamatun kirjojen synnyn historian kannalta oleellisia kysymyksiä kuten: Kuka kirjan on kirjoittanut? Milloin kirja on kirjoitettu? Millaisessa tilanteessa kirja on kirjoitettu? Miksi kirja on kirjoitettu?

     Nyt käsillä oleva toinen ja koko teoksen valmiiksi saattava osa on erityinen johdatus Raamatun jokaiseen kirjaan, joka jatkaa suoraan siitä, mihin teoksen vuonna 2015 ilmestynyt ensimmäinen osa eli yleinen johdatus Raamattuun päättyy. Toinen osa, Vanha ja Uusi testamentti, johdattaa lukijan Raamatun jokaisen kirjan syntyhistoriaan ja keskeisimpään raamattuteologiseen sisältöön.

     Raamatun jokaisen yksittäisen kirjan historiallisen käsittelyn lisäksi Vanha ja Uusi testamentti sisältää tiiviit johdatukset Vanhan testamentin erilaisiin kirjallisuuslajeihin ja Israelin historiaan testamenttien välisenä aikana sekä juutalaisuuden uskonnolliseen kehitykseen samana aikana. Uuden testamentin osalta tämä toinen osa johdattaa evankeliumeihin ja niiden historialliseen luotettavuuteen sekä kirjeisiin yleisesti että paavalilaiseen kirjallisuuteen erityisesti.

 

”Johdatuksena Raamattuun Ahvion kirja on useassa mielessä ainutlaatuinen: Siinä kunnioitetaan Raamatun kirjojen omaa todistusta niiden alkuperästä. Raamatun kirjat käsitellään niiden historiallisessa järjestyksessä, mikä toisinaan poikkeaa siitä järjestyksestä, missä ne ovat suomalaisissa Raamatuissa. Kirjassa valaistaan myös kaikkien Raamatun kirjojen pelastushistoriallista sanomaa. Juha Ahvio tuntee hyvin sen kritiikin, joka Raamatun kirjojen aitoutta ja luotettavuutta vastaan on esitetty. Pätevillä historiallisilla ja filosofisilla argumenteilla hän kuitenkin torjuu kritiikin ja päätyy puolustamaan Raamatun omaa todistusta kirjojen kirjoittajasta ja kirjoittamisajankohdasta. Tässä hän seuraa alkukirkon toimintatapaa.”

 

Leif Nummela, päätoimittaja, raamattukouluttaja, teol. maist.

 

 

Teoksen kirjoittaja JUHA AHVIO on teologian tohtori ja Helsingin yliopiston dogmatiikan dosentti sekä Raamatullisen tutkimuksen säätiön tutkimusjohtaja.

 

Takaisin

Muita tuotteita tekijältä: Juha Ahvio

Yhteensä 18 tuotetta. Näytetään 5 tuotetta per sivu.
« 1 2 »

Avioliitto ja perhe

Juha Ahvio

Avioliitto ja perhe - Jumalan paras ihmiselle. Teologian tohtori ja dosentti Juha Ahvion kirja vastaa ja perustelee, miksi meidän on nyt tehtävä kaikkemme perinteisen avioliiton ja perheen säilymiseksi ja vahvistumiseksi Suomessa.

Miten tähän on tultu?

Juha Ahvio

Teologian tohtori ja dosentti Juha Ahvion kirja pohtii ja palauttaa mieliin 1900-luvun seksuaalivallankumouksen aatehistorialliset juuret. Tämä historia sinun täytyy tuntea, jotta kykenet perustellusti arvioimaan, mitä Suomessa juuri nyt tapahtuu ja miksi.

Minne menet Suomen Siion?

Juha Ahvio

Minne menet, Suomen Siion? Kysymys on ajankohtaisempi kuin koskaan. Suomen Siion, suomalainen kristikunta, on nyt historiansa vakavimmassa taitekohdassa. Ahvion teos on viime hetken herätyshuuto!

« 1 2 »

Muita tuotteita alueelta: KIRJAT / Raamatun selitys

Yhteensä 12 tuotetta. Näytetään 10 tuotetta per sivu.
« 1 2 »

Tulevaisuuden ja toivon kirja

Pirkko Valkama

Ilmestyskirja sisältää yli viisisataa viittausta Vanhaan testamenttiin. Ilman Vanhaa testamenttia, Ilmestymiskirjaa on vaikea ymmärtää tai se ymmärretään väärin.

Näin ymmärrät Raamattua

Wayne Grudem & al.

Kirja on hyödyllinen sekä yleisenä katsauksena Raamattuun että perusteellisemman paneutumisen ja raamatunopetuksen työvälineenä. Kasvata omaa ymmärrystäsi Raamatusta ja kykyäsi soveltaa Raamatun opetuksia arkielämääsi.

Koraanin Allah vai Raamatun Jumala

Juha Ahvio ja Timo Keskitalo

Juha Ahvio ja Timo Keskitalo osoittavat perustellusti kirjassaan, että Koraanin Allah ja Raamatun Jumala eivät ole sama Jumala. Tämä kirja on mitä ajankohtaisin. Teos kuuluu jokaisen raamatullisen kristityn käsikirjastoon.

Salaisuus avautuu

Timo Keskitalo

Timo Keskitalo selittää Roomalaiskirjettä oivaltavasti hengellisellä viisaudella, kaihtamatta vaikeitakaan kysymyksiä. Roomalaiskirje on kuin Paavalin hengellinen testamentti. Sen äärellä moni kristitty on tehnyt suurimmat hengelliset löytönsä.

Johdatus Raamatun syntyhistoriaan, osa 1

Juha Ahvio

Miksi ja miten Raamattu on Jumalan erityinen sanallinen ilmoitus? Tämä johdanto-oppi sitoutuu Raamattuun erehtymättömän virheettömänä Jumalan Sanana, jolla on korkein uskonopillinen arvovalta.

Kristillinen uskonoppi

Wayne A. Grudem ja Elliot Grudem

20 perustavaa opinkohtaa, jotka jokaisen kristityn täytyy tuntea. Jumala ei kutsu kaikkia kristittyjä lähtemään teologiseen koulutukseen, mutta Raamatun perusteiden tunteminen on tärkeää, koska se mitä uskomme, vaikuttaa siihen miten elämme.

Verikuut

Mark Biltz

Jumala loi auringon ja kuun olemaan valon lähteinä ja toimimaan siten, että niiden liikkeet osuvat yksiin Jeesuksen ilmestymisen ajan ja juutalaisen kalenterin kanssa. Raamattu ennustaa suurten ihmeiden näkyvän taivaalla ennen Jeesuksen toista tulemusta.

Mitä pian tapahtuu?

Vilho Hartonen

Ajankohtaisklassikko! Vilho Hartosen teos tulkitsee Ilmestyskirjaa selkeästi ja johdonmukaisesti. Hartosen näkemykset ovat luoneet kestävän pohjan Ilmestyskirjan tulkinnalle.

Helvetti

Francis Chan / Preston Sprinkle

Kirja käsittelee nöyrästi ja Jumalan Sanaa kunnioittaen niitä syvimpiä kysymyksiä, joita lukijalla on iankaikkisesta ihmiskohtalosta. Se perehdyttää sinut Raamatun totuuteen, samalla kun yhdessä kirjailijoiden kanssa löydät totuuden lisäksi myös rohkeutta elää sen mukaisesti.

Jumalan Sana - Inspiroitu ja erehtymätön

Pasi Turunen ja Petri Mäkilä

Onko Raamattu kirjaimellisesti Jumalan Sanaa vai ainoastaan ihmisen sanaa Jumalasta? Voiko Jumalan sana sisältää virheitä? Mitä tarkoitetaan Raamatun inspiraatiolla ja erehtymättömyydellä? Kirja jokaiselle, jolle Raamattu on tärkeä!

« 1 2 »

 

 

Ostoskori

Korissa on 0 tuotetta  Yhteensä  0,00
Ostoskorisi on tyhjä