Laulakaa uusi laulu

Laulakaa uusi laulu
Tekijä / tekijät Risto Huvila & Uusi laulu
Tuotenumero 6418732014150
Kustantaja Aikamedia Oy
Painovuosi 2015
Risto Huvila & Uusi laulu on espoolainen kokoonpano, joka syntyi v. 2010 Riston kirjoittamien laulujen ympärille. Esikoisäänitteelle päätyneiden laulujen pääpaino on melodisessa ylistysmusiikissa minkä lisäksi teemoissa tulee esille eheytyminen ja kaipuu Jumalan läheisyyteen. Tyylillisesti levyltä löytyy musiikkia pianolla säestettävistä balladeista komppiryhmän ja puhallin- ja jousisektion säestämään voimapoppiin. 

Sisältää kappaleet:

1. Tahdon ylistää 2. Laulakaa uusi laulu 3. Suuri oot Herra 4. Minun sieluni ylistää 5. Anna sataa 6. Katso Hän luo uutta 7. Hän on Kuningas kuninkaiden 8. Hän on niin hyvä 9. Mä sinua siunaan oi Jerusalem 10. Saan tulla luokse Herran 11. Taivas julistaa

Takaisin

Muita tuotteita tekijältä: Risto Huvila & Uusi laulu

Ei tuotteita

Muita tuotteita alueelta: MUUT / Musiikki

Yhteensä 13 tuotetta. Näytetään 10 tuotetta per sivu.
« 1 2 »

Henkäys taivaan

Major Big Band

Monipuolinen kattaus sekä uutta joulumusiikkia että tunnettuja joululauluja raikkaasti uudelleen sovitettuina, "Major sound". Äänitteen tunnelma välittää joulun laajaa tunneskaalaa: iloa, valoa, riemua, mutta myös haikeutta, hiljaisuutta ja yksinkertaista kauneutta.

Kauneutta ja kipua

Exit

Lauluissa välähtävät sekä elämän arkinen kauneus, että sairaus ja jopa kuoleman läsnäolo. Kauneutta jokainen tarvitsee, jotta jaksaisi, mutta elämää ei voi ymmärtää ilman kipua. Kauneus ihastuttaa, mutta kipu koskettaa. Molemmat ääret liittyvät elämään eikä elämä olisi elämän arvoista ilman toista. Ja niissä molemmissa on itse Jumala läsnä.

Sinä olet

Lasse Riutamaa & Family

Tenori Lasse Riutamaan tulkinnat Seppo Jokisen sielunhoidollisista sanoituksista hoitavat ja johdattavat Isän syliin. Laulut on säveltänyt Hannu Huhtala. Äänitteellä musisoi Riutamaan perheenjäsenistä koottu yhtye.

Ani ma'amin - I believe

Ulla & Pete

Ullan ja Peten koosteäänitteelle on kerätty pariskunnan laulamia heprean- ja englanninkielisiä lauluja yksiin kansiin. Kappaleet ovat vuosina 2011 ja 2013 ilmestyneiltä äänitteiltä Kuljen kanssasi ja Hyvä näin. Äänite on erinomainen lahja esimerkiksi ulkomaalaiselle ystävälle.

Lasten joululevy

Useita tekijöitä

Tunnelmallisella Lasten joululevyllä joulun sanoma, raikkaus, ilo, perinteet ja nykyaika kulkevat käsi kädessä. Äänitteellä on vanhoja tuttuja joululauluja uusina sovituksina.

Sain ystävän

Eija Merilä

Eija Merilän uutuusäänite juhlistaa laulajan 50-vuotista taivalta taiteilijana. Vuosien varrella Merilä on nähnyt maailmaa kiertäessään viidellä eri mantereella. Laulajan elämä mullistui 1970-luvulla Lähi-idässä, kun hän kohtasi Jeesuksen ja sai elämäänsä todellisen Ystävän.

Viisikielinen-laulukirja

Useita tekijöitä

Viisikielinen-laulukirjaan on koottu yli 400 rakastetuinta ja koskettavinta laulua. Kaikkiin lauluihin on nuotit ja sointumerkit. Viisikielinen on viidesläisten herätysliikkeiden yhteinen laulukirjahanke.

Kaikki saa Herralle laulaa

Eri esittäjiä

Kun Jumalan antamiin lahjoihin yhdistetään upea palvelualtis sydän, syntyy ainutlaatuista musiikkia. Äänitteen kappaleet ovat hengellisen musiikin kultakimpaleita, jotka ovat olleet siunauksena lukemattomille uskoville menneisyydessä ja ovat sitä myös tulevaisuudessa. Kuinka upeaa onkaan, että kaikki saa Herralle laulaa!

Nordic Praise

Pekka Simojoki

Kerrankin suomalaista gospelia sellaisessa muodossa, että sen kehtaa antaa ulkomaisen ystävän käteen! Nordic Praise on Pekka Simojoen suositun YLISTYS-CD:n upea kansainvälinen versio.

Avoin taivas - Lauluja Hilja Aaltosen sydämeltä

Nina Åström

Nina Åströmin pop/folk-tyylinen musiikki on hurmannut ihmisiä jo vuosikausia, ja hän on keikkaillut lähes 30 eri maassa. Nina Åström pukee koskettavasti Hilja Aaltosen sydämen ajatuksia laulujen muotoon. Äänite sisältää videon Åströmin ja Aaltosen tapaamisesta.

« 1 2 »

 

 

Ostoskori

Korissa on 0 tuotetta  Yhteensä  0,00
Ostoskorisi on tyhjä