ISRAEL - Jumalan silmäterä, maailman silmätikku

ISRAEL - Jumalan silmäterä, maailman silmätikku
Tekijä / tekijät Pasi Turunen
Tuotenumero 58503301
Kustantaja Kuva ja Sana
ISBN 978-951-585-330-1
Sivumäärä 191
Painovuosi 2017
Sidosasu pehmeäkantinen

70 vuotta täyttävä Israelin valtio on nykyajan ihme. 

Se muistuttaa Jumalan uskollisuudesta ikiaikaisille lupauksilleen.

Mutta Israel on jatkuvasti suurennuslasin alla mediassa.

Siihen kohdistuu kritiikkiä ja huomiota,

jollaista harva valtio maailmassa saa osakseen. 

    

Koko olemassaolonsa ajan rauhaan pyrkinyt Israel on joutunut puolustamaan olemassaolonsa oikeutusta välillä taistelukentillä ja jatkuvia valheellisia syytöksiä vastaan julkisen mielipiteen foorumeilla, mediassa ja kansainvälisissä elimissä kuten YK:ssa. 

     Tapahtumien todelliset syy-seuraussuhteet helposti kuitenkin häviävät vääristelevän uutisoinnin ja valheellisten valokuvamanipulaatioiden taakse. Kansainvälinen boikottiliike (BDS) lietsoo yleistä Israel-vastaista mielialaa yliopistokampuksilla pyrkien leimaamaan Israelin apartheid-valtioksi. 

    

Mistä tässä kaikessa voi olla kyse? Miksi Israelia kohdellaan julkisuudessa toisin kuin muita maita? Tuleeko Lähi-itään milloinkaan rauha? 

 

Kirja osoittaa median yksipuolisen tavan käsitellä Israelia ja avaa aihetta sekä kotimaisesta että ulkomaisesta valtamediasta poimituilla ja huolella analysoiduilla esimerkeillä. Samalla kirja on tärkeä raamattuteologinen kannanotto Israelin puolesta. Israelin asemasta myös kristittyjen mielissä käydään kamppailua. Vieläkö Jumalan lupaukset Israelin kansalle ovat voimassa? Mitä kaiken keskellä merkitsee Israelin siunaaminen?

 

 

PASI TURUNEN on teologian maisteri, kristitty radiotoimittaja ja Patmos Lähetyssäätiön toiminnanjohtaja.

 

Takaisin

Muita tuotteita tekijältä: Pasi Turunen

Yhteensä 177 tuotetta. Näytetään 5 tuotetta per sivu.
« 1 2 3 4 5 »

Olivatko varhaiskristityt Jehovan todistajia - apostolisten isien todistus

Pasi Turunen

Jehovan todistajat sanovat edustavansa alkuperäistä, varhaisten vuosisatojen kristillistä uskoa. Apostolien jälkeisten kristittyjen teksteissä ei kuitenkaan näy jälkeäkään Jehovan todistajien opeista.

Miksi maailma vihaa Israelia?

Pasi Turunen

Miksi Israelista puhutaan pahaa silloinkin kun se tekee hyvää? Pasi Turusen ajankohtainen ja syvällinen raamattutunti, joka avaa aivan uudella tavalla sen miten Israel-vihaan on olemassa hengellinen vastaus.

Jehovan todistajien muuttuvat opit - miksi Vartiotorni-seuraan ei voi luottaa?

Pasi Turunen

”Jehovan todistaja ei tänään voi tietää mitä hänen edellytetään uskovan huomenna.” Pasi Turusen erinomainen puhe avaa Vartiotorni-liikkeen kyseenalaistamatonta arvovaltaa Jehovan todistajien elämässä.

Vartiotorni, valtakunta uudessa valossa

Pasi Turunen

Jehovan todistajien liikkeen historia kätkee sisälleen useita järjestön kannalta epämieluisia asioita, joiden kaivelemisesta kuka tahansa Jehovan todistaja voisi joutua erotetuksi. Tässä kirjassa tuodaan esille asioita kulissien takaa. 3. PAINOS ILMESTYNYT!

Mikä on uusi apostolinen reformaatio (NAR)? Tarvitaanko sellaista?

Pasi Turunen

Uusi maailmanlaaja liike NAR sanoo ennallistaneensa Apostolin viran seurakunnalle ja sanoo muutoksen yhteiskunnassa tapahtuvan, kun kaikki, myös maallisella kentällä, on alistettu apostoleille ja profeetoille.

« 1 2 3 4 5 »

Muita tuotteita alueelta: KIRJAT / Israel ja juutalaisuus

Yhteensä 12 tuotetta. Näytetään 10 tuotetta per sivu.
« 1 2 »

Maalitauluna Israel

Tim LaHaye ja Ed Hindson

Israel on Raamatussa lukuisien lopunajan profetioiden keskiössä. Jeesuksen opetuksen perusteella voimme itse asiassa pitää Israelia erityisenä ennusmerkkinä siitä, että viimeiset päivät ovat ovella. Lue kirja ja tiedät, mitä Israelilla on edessään. Käsität, että viimeiset päivät ovat käsillä!

ISIS marssii Jerusalemiin

Chris Mitchell

Chris Mitchell toimii CBN News tv-yhtiön Lähi-idän toimiston päällikkönä Jerusalemissa. Kirjassaan hän paljastaa tapahtumia, jotka antavat ymmärtää, että Raamatun profetiat ovat todella täyttymässä omana aikanamme.

Sinä päivänä Jerusalemissa

Pekka Sartola

Olosuhteet Lähi-idässä ja Israelissa tiivistyvät vääjäämättä kohti Raamatussa kuvattuja lopunaikojen äärimmäisen merkittäviä tapahtumia. Profeetallinen yllätysmaailma avautuu Pekka Sartolan kirjauutuudessa. Esipuhe Leo Meller.

Tuhkasta syntyi herätys

James W. Goll

Poikkeuksellinen Israel-kirja, jossa avautuu tuore käsitys uuden liiton kristillisen seurakunnan ja Israelin kohtalonyhteydestä. Kirja on reportaasi, aikamatka, profeetallinen ilmestys, jännittävä - jokaisen Israelia rakastavan unelmakirja.

Myths and Facts

Pekka Sartola

Anyone who wants to form an opinion on the continuing disputes that prevail in the Middle East, particularly between Israel and the Palestinians, should read this book. Things are not always what they seem.

SOTA? Iran ja Israel ja Raamatun profetiat

Mark Hitchcock

"Kokonaisuutena erinomainen osoitus siitä, miten Raamatun sanoma ja tämän päivän uutiset osuvat kohdalleen. Profeettojen vuosituhantiset sanomat avautuvat lukijan silmien eteen. Erinomainen lähdeteos." -PEKKA SARTOLAN ESIPUHEESTA

Miksi tästä ei puhuta?

Pekka Sartola

Tänään jos milloin on erittäin tärkeää tiedostaa ne tosiasiat, joiden ympärillä vaatimukset Israelin maasta, sen rajoista, asutuksista ja ennen kaikkea Jerusalemista, liikkuvat.

Israelin toivo

Ensio Lehtonen

Suomen kristillisen kirjallisuuden kiistattomasti monipuolisimman kirjoittajan bravuuriteokset olivat hänen neliosainen kirjasarjansa Israelista. Ensio Lehtosen Israel-kirjojen profeetallista analyysia tarjoava sisältö yhdistyy tässä niteessä kirjailijan neljästä teoksesta valittujen Israel-kuvausten kokonaisuuteen.

Kaappaus

Pekka Sartola

Kun Itämerellä kaapattiin venäläisomistuksessa ollut rahtialus Arctic Sea, joka oli lähtenyt Pietarsaaresta, kaappaus ja sen jälkeiset tapahtumat saivat lähes koko maailman huomion osakseen.

Holokausti - Israelin kärsimyksen tie

Clive A. Lawton

"Ei enää koskaan!" Juutalaisen kansan kärsimyksestä kertova, Clive A. Lawtonin teos on nyt ehkä ajankohtaisempi kuin koskaan rakentaessamme uutta menneisyydestä oppien ja samalla säilyttäen toivon näkökulman - Hannu Takkula jälkipuheessaan.

« 1 2 »

 

 

Ostoskori

Korissa on 0 tuotetta  Yhteensä  0,00
Ostoskorisi on tyhjä