Golgatan siunauksesta tie yläsalin ja Raamatun paratiisiin
Tekijä / tekijät
Hannu Grönroos
Tuotenumero
6968
Kustantaja
Kuva ja Sana
Äänitteen kesto
70 minuuttia
Paikka
Studio24
Päivämäärä
03.02.2010
Monet ihmiset ollessaan pitkään pois synnyinseudultaan haluavat palata sinne vanhoina. Kuinka monet kaipaavat päästä takaisin hengellisille juurille. Pyhä Henki halajaa uudistaa Herran omat ja uudistuksen lähtökohta on aina löytää se ristin juuri, jossa ensi kerran on kohdannut Vapahtajan ja saanut vastaanottaa veren peson. Ristin juurella Pyhä Henki hoitaa ihmisen sielua niin, että myös terveys virtaa hänen olemukseensa ja koetaan parantumista sielun sekä ruumiin vaivoista. Masennus menettää otteen ja henkemme elpyy. Tämä kaikki annetaan meille ristin juurella. Saamme kokea samaa kuin tuhlaajapoika palatessaan takaisin isän tykö. Kaikki on tehty valmiiksi ja me vain otamme vastaan, mitä meille annetaan. Pyhän Hengen kaste on pelastuksen jälkeen tärkein asia vastaan otettavaksi elämään. Ristin kautta avautuu tie tähän siunaukseen ja armolahjoihin. Näin Jumala varmistaa, että olemme valmiit ja varustetut kohtaamaan ne Goljatit, jotka erimuotoisina hyökkäävät meitä vastaan. Puhuja kertoo myös oman kokemuksensa Pyhän Hengen kasteesta elämässään.
Hannu Grönroos Mitkä alueet ovat sinulta vielä valtaamatta elämäsi reviirillä? Oletko valmis valtaamaan ja astumaan suurimpiin siunauksiin kuin mitä tähän mennessä olet elämässäsi saanut kokea?
Hannu Grönroos Monet ihmiset ollessaan pitkään pois synnyinseudultaan haluavat palata sinne vanhoina. Kuinka monet kaipaavat päästä takaisin hengellisille juurille.
Leo Meller Raamattu väittää kadehdittavaksi sitä, joka on saanut syntinsä anteeksi – niin Jumalan kuin lähimmäistensä taholta. Entä jos ihmiset eivät anna sinulle anteeksi?
Leo Meller Syntinsä Jumalalta anteeksisaanut ihminen omistaa heti joukon vapauksia. Hänellä on oikeus rukousvastauksiin ja niiden tuomaan elämän voimaan.
Hannu Grönroos Tiesitkö että vuori, jolle Aabraham vei poikansa uhrattavaksi, oli sama, jolle Salomo rakensi temppelin ja jossa synti- ja sovitusuhri uhrattiin?
Kuva ja Sana Oy PL 86,
00381 Helsinki (Pajuniityntie 1, 00320 Helsinki) Puhelin: (09)
85674999 Fax: (09) 85674950
Sähköposti: tilaukset@kuvajasana.fi Sampo: 800010-72232 Nordea:
157630-22372 OKO: 578954-20009040